Marian ratsastuskeskus Virossa

Hyvä hevosten ystävä,

Hevosia on Marian tilalla kasvatettu ja hevosten avulla tehty töitä jo niistä ajoista, kun isoisoisäni tämän maatilan tasavallan alkuvuosina perusti. Myös perheen vanhin poika, isoisäni, palveli puolustusvoimissa ratsuväessä. Myöhemmin maatilalla töitä tehdessään oli hevosilla hänen elämässään tärkeä osuus. Myös neuvostoaikana hevosella oli taloudessa oma roolinsa. Perinteillä ja jatkuvuudella on maatilalla vankka paikkansa.

1990-luvun alussa pääsi Marian tila uuteen vauhtiin. Ruvettiin harjoittamaan matkailua ja aloitettiin uudelleen hevoskasvatuksen perinne. Ensimmäiset hevoset saatiin Heimtalin hevoskasvatuksesta ja rouva Maret Kärtin tilalta.

Toimintamme käsittää tällä hetkellä hevosten kasvatuksen, myynnin sekä käytön urheilussa. Lisäksi tallimme tarjoavat kotia myös muiden omistajien hevosille.
Vuodesta 1996 alkaen on Marian tilalla järjestetty joka vuosi ratsastuskilpailuja este-, laukka- ja myös kouluratsastuksessa. Perustamme ja rakennamme uusia kenttiä; laitumina on käytössä noin 130 ha maata. Tilan vieressä kasvava metsä polkuineen suorastaan kutsuu ratsastamaan.

Marian tilan tavoitteena ei ole ryhmämatkailu, vaan henkilökohtaisten ja kulttuuripalvelujen tarjoaminen asiakkaille. Hevosten parissa toimiminen on upeaa.

Mikäli teillä heräsi kiinnostus toimintaamme kohtaan, olkaa hyvä ja ottakaa yhteyttä! Kerromme mielellämme lisää.

Kunnioittaen,

Enn Rand
Marian tilan isäntä